Haluatko lopetella pääsiäisen aivan ainutlaatuisen herkulliseen, tummanpuhuvaan risotoon? Tartu silloin tähän reseptiin ja keittele tomaattinen punaviinirisotto pääsiäisen jämäpunkuista.
Moni ajattelee, että ruoanlaittoviinit voivat olla mitä tahansa kuraa, pöydällä avoimena etikoitunutta viinin jämää. Näin ei ole. Kun viiniä lorauttaa ruokaan, se on kuin mauste. Hedelmäinen viini tuo ateriaan runsautta, kuiva viini ajaa sitruunan virkaa ja tanniinit lisäävät karvautta ruoassa.
Ruoanlaittoviiniksi en suosittele hankkimaan jotain kykkyhyllyviiniä, jota muuten ei lipittele. Paras tapa on valita joku keskihintainen, itselle maistuva viini. Tai parhaimmillaan – jos viiniä lorautetaan ruokaan vain vähän – käytä sitä samaista pulloa kuin mistä aiot viiniä lasiisi ruoan kanssa kaataa. Nyrkkisääntönä käytän sitä, että punaviineistä ruoanlaittoon sopivat parhaiten hedelmäiset, pyöreät, kepeätanniiniset, mutta runsaat viinit. Zinfandel-, merlot- ja grenache-rypäleiset ovat suosikkejani. Mitä pidempään viini saa ruoassa kiehua, sitä tiivistyneemmäksi sen ruokaan tuoma maku muodostuu.
Kirjoittelin näistä maaliskuussa Iltalehden Ruokatorstai-sivuilla ja tässä yksi makoisa resepti tästä setistä, joka sopii pääsiäisen lopetteluun kuin nenä päähän.
TOMAATTINEN PUNAVIINIRISOTTO
4 hengelle
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
2 dl Carnaroli-risottoriisiä
2 dl hedelmäistä punaviiniä (esim. merlot tai zinfandel)
1 tlk kokonaisia tomaatteja (esim. Mutti)
2 – 3 dl kanalientä fondista
30 g voita
50 g parmesaanijuustoa raastettuna
Lisäksi:
lehtipersiljaa hienonnettuna
Hienonna sipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota ne öljyssä kattilassa. Nosta lämpö ja lisää riisi sekoittaen. Kuumenna hetki, kunnes riisi on kuullottunut.
Kaada viini kattilaan ja laske lieden lämpöä. Sekoita koko ajan ja kun viini on imeytynyt riisiin, lisää tomaatit. Kypsennä risottoa sekoittaen ja lisää lientä, kunnes riisi on juuri ja juuri kypsää.
Siirrä kattila levyltä ja sekoita joukkoon voi sekä raastettu parmesaani. Peitä risotto kannella ja anna vetäytyä muutama minuutti.
Lisää lopuksi hienonnettu lehtipersilja. Tarjoa heti.
Viinisuositus: kun ruoassa on tomaattia ja vielä kyse on risotosta, niin katse kääntyy automaattisesti kohti Italiaa ja pehmeässä auringonvalossa kylpevää Chiantin aluetta. Sillä kaikista rypäleistä juuri sangiovese, herkullisten ruokaviinien eli chiantien päärypäle suorastaan rakastaa parittamista tomaattisten aterioiden ja eritoten pastojen kanssa. Pitkäripaisen uutuustuote, Basciano Chianti Rufina, 14, 98 euroa, on kukkaroystävällinen, mutta juuri sopivan vedet kielelle nostattavan hapankirsikkainen chianti, joka tarjoaa tälle pyöreän, tomaattiselle runsaanmakuiselle punaviinirisotolle mainion makuparin.
Resepti on julkaistu ensi kerran Iltalehden Ruokatorstai-sivuilla maaliskuussa 2020.