Yleensä kierrän metsässä valkoiset sienet kaukaa. Itseasiassa kierrän aika monet, aivan mainiot ruokasienet kaukaa, sillä olen tullut nirsoksi. Mökkimetsäni kun ovat täynnä kolmen tähden ruokasieniä. Mutta nyt vaaleaorakkaat, kantarellin veroiset sienet, vaativat päästä koriin.
Koska Mäntyharjun metsät tarjoavat sieniä yltäkylläisesti jo heinäkuun lopulta alkaen, saan yleensä pakkasen täyteen elokuun puoliväliin mennessä.
Tänä vuonna intoilin suppilovahveroista. Ja tätä intoilua päätin jatkaa vielä syyslomallakin. Mutta kuinkas sitten kävikään?
VAALEAORAKASTA JA SPELTTIÄ
4 hengelle
oliiviöljyä
Ja sitten löytyi varsinainen vaaleaorakaskeskittymä. Niitä oli niin paljon, että en yksinkertaisesti voinut jättää niitä poimimatta. Vilkaisin nopeasti kännykän sieniapista, että olivatko varmasti kyseessä vaaleaorakkaat vai samaa sukua oleva, ei ehkä ihan yhtä herkullisen makuinen rusko-orakas.
Ja metsä, jossa samoilin oli täynnä näitä vaaleita sieniä. Vaaleaorakkaita kaikki tyyni. Keräsin niitä kookkaan korillisen.
Ja hetken päästä löytyi niitä toisia, pieniä rusko-orakkaita. Keräsin muutamia mukaani, noin litran verran, mutta katsotaan päätyvätkö pannulle. Kahden tähden sieniä nääs.
Vaaleaorakasfaktaa
Vaaleaorakas kasvaa koko maassa ja se antaa runsasta satoa. vaaleaorakas kasvaa kookkaaksi ja usein rykelmissä, lakit kiinni toisissaan. Isoilla sienillä saa nopsasti korin täyteen, mutta, parhaimman makuisia ovat nuoret sienet. Vanhemmat yksilöt saattavat olla karvaita.
Vaaleaorakkaan saattaa sekoittaa topiseen vaaleaan sieneen eli lampaankääpään tai tummempipintaiseen rusko-orakkaaseen. Lampaankäävästä vaaleaorakkaan erottaa sillä, että orakkailla on nimensä mukaisesti piikit eli orat lakin alla. Lampaankääpä on myös valkoisempi ja sen lakin alla piilottelee pillistö.
Rusko-orakkaaseen pienet vaaleaorakkaat sekoittaa helposti, mutta se ei haittaa sillä orakaslajeja on useita ja kaikki ovat syötäviä. Vaaleaorakas toki orakkeiden aatelia.
Rusko-orakas on tummempilakkinen eikä se yleensä kasva niin kookkaaksi kuin vaaleaorakas. Vaaleaorakkaat ovat kookkaampia kuin rusko-orakkaat ja rusko-orakkaiden lakki on selkeästi erivärinen kuin vaaleaorakkaan. Rusko-orakkaat ovat niitä, jotka saattaa sekoittaa myös kantarelliin oranssin värivivahteen vuoksi, mutta sitten huomaa, että lakin alla onkin piikit. Rusko-orakkaat ovat myös selkeästi pienempiä kuin vaaleaorakkaat ja ne kasvavat erillään, yksittäisinä sieniä, kun taas vaaleaorakkaan saattavat kasvaa kolmen sienen valtavina kimppuina. Vaaleaorakas tuoksuu lempeästi ja hyvälle.
Vaaleaorakkaan käsittely
Vaaleaorakas on erinomainen ja myrkytön ruokasieni, joten sieni viedään puhdistamisen jälkeen pannulle. Vaaleaorakas tulee kypsentää aivan kypsäksi, näin sen mausta häviää mahdollinen kitkerä sivuhäivähdys.
Vaaleaorakas voidaan pakastaa. Pilko sienet pieniksi ja paista ensin nesteet pois kuivalla, kuumalla pannulla ja pakasta pusseissa ja rasioissa. Vaaleaorakas sopii hyvin myös kuivattavaksi. Kuivurissa tämä vie tovin eli kannattaa pilkko sieni ohuiksi siivuiksi.
Kuivatut vaaleaorakkaat liotetaan ja pakastetut sulatetaan. Sen jälkeen niitä voi käyttää piirakoihin, risottoihin kastikkeisiin ja lähes kaikkeen, mihin sieniä nyt lykätään.
Omasta vaaleaorakaslöydöksestä oli selvää, että vaaleaorakkaista valmistuisi lisuke illan ruoalle ja kun kaupasta löytyi todella hyvännäköistä kotimaista lehtikaalia, niin yhdistelmä alkoi olla kasassa. Vaaleaorakas näyttää paistettuna muuten ihan kananpaloilta.
Täytyy myöntää, että kun valmistin lisukkeen jo päivällä, jotta sain siitä kuvan näppäistyä, niin tuli lusikoitua useampi lusikallinen siinä samalla. Järjettömän hyvä sieni tämä vaaleaorakas. Näitä valkeita sieniä en enää karta.
Vaaleaorakas kutistuu pannulla kuin pyy maailman lopun edellä, mutta sain pakkaseen pari pussia tätä herkkua – lisää reseptejä siis tulossa!
Oli siis mitä mahtavin syysloma tämän uuden sienituttavuudekin vuoksi.
Katselin muuten googelesta instaa varten, että mikäpä on vaaleaorakas englanniksi. Enpä olisi arvannut, wood hedgehoghan tuo..!
Maista myös:
Vaaleaorakasmuhennos
Paneroidut vaaleaorakaspihvit
Tsekkaa syksyn maukkaimmat reseptit Jotain maukasta IG-tililtä.